Saimme tunnilla kuvitustehtävän opistoseurojen tunnuslauseesta ‘Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon’. Oli siistiä, miten eri tavoin polkukavereiden kanssa tulkitsimme lausetta. Joku teki maasta nousevan kasvin, joku polun, joka johtaa auringonnousuun.

Minä ajattelin ensin toivon ankkuria, sitten mieleeni lehahti rauhankyyhkynen. Aloin kummemmin miettimättä luonnostelemaan niitä ympyrän muotoon. Siitä tuli mieleen aurinko, joten tein siitä keltaisen. Viimeisenä lisäsin ojentavat kädet symboloimaan antamista. Kädet ovat Jumalan kädet. Haluaisin, että merkistä välittyy turvallisuuden tunne, että kaikki on lopulta Jumalan käsissä. Siihen voi aina luottaa.

Kun sain kuvisopelta viestin, että minun merkkini on valittu, minun piti lähteä kesken tunnin auditoriosta purkamaan tunnetilaa kaverille. Tuli voimakas onnistumisen ilo, että kappas, mieki pystyn vaikuttamaan! Ekaa kertaa jokin minun työni tulee kunnolla näkyviin.

Olen tulossa opistoseuroihin paremmalla mielellä kuin koskaan. Ranuan opistosta tuli minulle vuoden aikana koti. Nyt palaamme sinne, ja siellä on seurat, pitkästä aikaa. Se tuntuu omalta. On meidän opistoseuravuosi.

Jenni Väliahdet